Viides – ensimmäinen oppitunti

IMG_0298

Tänään kello 18 alkoivat ensimmäiset harjoitukset joihin ehdimme. Someya sensei puhui paljon. Hän puhui hombu dôjôn shômenin [1] “display” -esineistöstä, johon pyrin palaamaan myöhemmissä kirjoituksissa. Jotka ovat olleet hänen harjoituksissaan tietävät, että hän opettaa etikettiä ja käytöstapoja (manaa). Tämä kerta ei ollut poikkeus. Kertasimme miten miekka tulee ojentaa toiselle ja opimme uusia asioita.

Saimme ihastella ja käsitellä hänen hankkimaansa “O-dachia”. Saimme myös opastusta miten kamae muuttuu kannatellessa suurta, raskasta miekkaa sekä miten vetää miekka ja palauttaa se sayaan. 

Lisäksi tunnilla käsiteltiin Kukishinden ryu dakentaijutsun 4 ensimmäistä shoden-tason harjoitusmuotoa. Someya-Sensei painotti tarkkuutta miten eri muodoissa lyönnin vastaanotto tehdään eri tavoin. Jos tekee kaikki samalla tavalla, ei tee muotoja vaan omaa juttua ja se on eri asia kuin henka.

1 - shômen : Jisho -sanakirja http://jisho.org/search/shoumen

Neljäs – perillä


Lähdimme kentältä noin puoli tuntia myöhässä. Hienoinen lumen ripottelu kasautui koneen siiville tunnissa siinä määrin että huoltojoukoille riitti töitä. Matkalla tuli nukuttua noin 4-5 tuntia, joka saa riittää.
Istuskelun ohessa lueskelin Shisengumi -joukoista [1] kertovaa kirjaa [2]. Luettuani noin kolmasosan vaikutelma on että yksikön johto sekä miehistö oli lähestulkoon täynnä rasisteja, murhaajia, raiskaajia, kiristäjiä ja muita limanuljaskoita. Ne muutamat kunnon miehet jotka yksikköön komennettiin, pakotettiin tekemään seppuku erilaisilla tekosyillä.
Perille saavuimme klo 10:25. Tunnin junailun jälkeen pääsimme Kashiwaan. Respahenkilökunta ei puhunut kuin japania, joka oli erinomainen harjoitus. Nyt odottelemme että kello on kolme ja pääsemme  huoneisiimme.

1 - Shinsengumi: https://en.wikipedia.org/wiki/Shinsengumi
2 - Shinsengumi: The Shogun's last samurai corps
Shinsengumi-Shoguns-Last-Samurai-Corps/

Kolmas – “Hyvä valmistautuminen…

 

Aamukävelyllä

… mahdollistaa parhaan toiminnan.”

Kärsin voimakkaasti Jetlagistä. En yleensä tarvitse herätyskelloa, koska sisäinen rytmini kertoo milloin herätä. Jos lähden pitemmälle matkalle ja olen vaikka San Franciscossa lauantaina, olen vasta torstaina uudessa rytmissä. En halua tuhlata aikaa harjoitusmatkalla. Jos olen uninen ja torkun treeneissä missaan tärkeät yksityiskohdat.

Pari matkaa sitten otin käyttöön menetelmän, jossa viikkoa aikaisemmin asetan herätyskellon joka ilta puoli tuntia aikaisemmaksi. Tänään herätys oli kello 3 aamuyöllä.  Japanin aikaa kello oli silloin 10 aamulla. Se ei riitä “normaaliherätykseen”, sillä ensimmäiset harjotukset alkavat kello 9 aamulla. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän malliin ja se on mahdollistanut juoksevan lähdön kun tennari osuu Japanin kamaralle koneesta astuessa. Tavallaan olen aloittanut matkalla tapahtuvan harjoittelun jo ennen kuin olen lähtenytkään. Tämä metodi ei varmasti toimi kaikille, mutta ei sen tarvitsekaan. Opi tuntemaan itsesi ja valmistaudu itsellesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Toinen – pyhiinvaeltajat

Alkuun heti varoitus lukijalle; tämä ei ole uskonnollinen kirjoitus eikä käsittele vaeltamista “pyhiin”. Tarkoituksena on kertoa japanilaiseen kamppailutaitoon liittyvän harjoitusmatkan käänteistä ja siellä syntyneistä ajatuksista. Ennen kuin matka alkaa, ehkä on tarpeellista käyttää muutama hetki, itsenikin sivistämiseksi,  valitsemani otsikon avaamiseksi.

Musha shugyoo (武者修行) [1,2] tarkoittaa soturin suorittamaa maan matkaamista kasvattaakseen taitojaan. Käännös ei ole tarkka, vaan hyvinkin vapaa oma väännökseni japani-englanti sanakirjan kautta suomeksi. Japania opiskelleet tietävät, että kanji-merkeillä on useita lukutapoja sekä merkityksia ja suoran puheen sijaan kiertoilmaisut ovat kulttuurin tyypillinen ominaisuus. Näin ollen tarkka käännös on lähes mahdotonta. Shugyoo tarkoittaa askeettisia harjoitteita ja myös opiskelua tai harjoittelua. Termi on alun perin tullut zen buddhismista ja tarkoitti munkkien vaeltamista. Zen buddhismin vaikutus japanilaiseen budoon on tunnettua, mutta ei kuitenkaan niin yleistä kuin ehkä länsimaissa uskotaan. Buddhismi-vaikutteita on tullut toisista buddhismin haaroista kuin zenistä, mutta siitä ehkä myöhemmin lisää. “Soturin oppimatka” kuulostaa omaan korvaani mieluisalta. Tämä on kuitenkin eri asia kuin “Tien seuraaminen”, koska se on avarampi käsite, mutta mielestäni Musha Shugyoo liittyy Doo:n seuraamiseen.

Historiallisesti, ymmärtääkseni, ei ollut lainkaan epätavallista tietyn koulukunnan tai tyylin harjoittelijan lähteä mittamaan ja kasvattamaan taitojaan esittämällä haaste toiselle koululle tai jollekin kohtaamalleen kilpailevan tyylin edustajalle. Ymmärtääkseni, sillä en ole historijoitsia, tutkija enkä edes harrastelija. Korkeintaan puuhastelija. Haasteen esittäminen ei ollut mikä tahansa kapakassa uhoamispullistelu eikä edes “tulin toiselle salille, nyt painitaan” rykäisy. Kaikkeen liittyi etiketti ja tuntemattoman riitapukarin käännyttäminen oli hyvinkin mahdollista. Toki haastettu koulu tai sen mestari joutui sitten punnitsemaan mitä kieltäytyminen merkitsi koulun maineelle. Koulu todennäköisesti oli jonkin läänin pikkuaatelisen sponsoroima ja tahra maineessa oli häpeä isännän silmissä. Toisaalta haastajan, joka oli todistettavasti tunnetun tyylin seuraaja, tappio mestarin oppilaiden toimesta ei varmasti ollut huonoa PR:ää.

Mitä soturin oppimatka sitten nykyään tarkoittaa? Nykyään kamppailulajikulttuurissa haasteottelut on harvinaisempia, eri lajien välisiä yhteistyö-, harjoitus- sekä esittelyleirejä on säännöllisesti. Miehistä ja naisista otetaan mittaa kilpailuissa johon osallistuvat useiden eri lajien edustajat… tai ehkä pikemminkin henkilöt jotka ovat harjoitelleet jotain lajia / lajeja. “Edustaa jotain lajia” tarkoittaa mielestäni hieman jotain muuta.

Ennen kaikkea soturin oppimatka mielestäni tarkoittaa omalta mukavuusalueelta poistumista. Omien opittujen taitojen punnitsemista uudessa ympäristössä, uusien vastustajien kanssa, erilaisten taitojen omaavien henkilöiden kohtaamista. Yksinkertaisimmillaan se on omalta salilta poistumista ja tuttujen harjoitusparien vaihtamista, väliaikaisestikin, uusiin kohtaamisiin.

Huomenna kolme “pyhiinvaeltajaa” matkaa Japaniin kasvattaakseen ymmärrystään soturitaidoissa.

[1] Musha Shugyoo wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Musha_shugy%C5%8D
[2] Musha Shugyoo Jisho.org sanakirja: http://jisho.org/search/%E6%AD%A6%E8%80%85%E4%BF%AE%E8%A1%8C

 

Ensimmäinen – Kylmää riisiä

Harjoittelun tulisi olla vaativaa, jotta kehittyisi. Jotta harjoittelu olisi vaativaa tarvitaan erityisesti henkistä kestävyyttä. En tarkoita että fyysistä kestävyyttä tulisi väheksyä, päinvastoin se on tärkeää ja sitä tulisi kasvattaa. Ennen kuin fyysinen kestävyys on mahdollista tarvitaan henkistä kestävyyttä, jotta ryhtyy toimiin ja tekee jatkuvasti harjoituksia jotka kasvattavat kestävyyttä.

Henkistä kestävyyttä tarvitaan, jotta jaksaa jatkuvasti parantaa fyysistä osaamista, jaksaa pakottaa itsensä tekemään opittuja asioita paremmin. Vaikea osuus onkin se, että tärkein kehittyminen ei ole siinä miten monimutkaisia hienoja liikesarjoja pystyy opettelemaan ulkoa, vaan siinä miten jaksaa hioa niitä tylsiä perusasioita. Miten seisot, miten istut, miten kävelet, miten tasapainoisesti liikut, miten hengität, mihin katsot. Näissä asioissa kehittyminen on hidasta ja vaatii jatkuvaa työtä. Se on usein tylsää, kuluttavaa puurtamista ja maistuu monille huonosti. Kuten eilispäivän kylmä kovettunut riisi.